Käytkö sinä säännöllisesti vartalosokeroinneissa? Jos vastasit ei, niin miksi? Loin aiemmin Instagramiin kyselyn, jossa saitte vapaasti kysellä sokerointiin littyviä kysymyksiä. Tässä vastauksia niihin.
1. Yleistietoa ja kokemuksia sokeroinnista?
Vartalosokerointi on hellävarainen karvanpoistomenetelmä, jossa karva poistetaan juurea myöten karvatupesta, kasvusuunnan mukaisesti. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että karva kasvaa hitaammin takaisin ihon pinnalle näkyviin eli lopputulos säilyy karvattomana pidempään, jopa 4-6 viikkoa. Sokerointi kuorii myös ihoa ja poistaa iholta kuollutta ihosolukkoa, joten ihosta tulee sokeroinnin jälkeen silkinpehmeä.
Sokerointi sopii sekä naisille että miehille. Asiakkaani ovat yleensä sokerointiin todella tyytyväisiä ja ja haluavat jatkaa sokeroinneissa käyntiä säännöllisesti.
2. Sattuuko kainaloiden sokerointi?
Ei! Lähtökohtaisesti sokeroinnin kuuluu olla kivuton ja miellyttävä kokemus. Jos sokerointi tuntuu todella kivuliaalta, voi miettiä onko tekijän sokerointitekniikka jollain tapaa pielessä. Tukiote ihosta voi olla huono tai sokeri esimerkiksi liian kovaa.
Yleensä ensimmäinen sokerointikerta tuntuu hieman epämiellyttävämmältä kuin jatkossa, koska karva on karvatupessa kiinni tiukemmin, kun sitä ei ole aiemmin sieltä otettu irti.
3. Sopiiko sokerointi (erittäin herkälle) iholle?
Lähtökohtaisesti kyllä! Käytössä oleva sokeritahna on tehty 100% luonnollisista raaka-aineista. Sokeri ei riko ihoa ja on siksi turvallista kaikille ihoalueille. Ainut este sokeroinnille on jos iho on tulehtunut tai rikki. Yleensä tällainen ihoalue voidaan kiertää tai välttää.
4. Miten usein sokeroinneissa on käytävä ja ja kuinka pitkä karva sokerointiin vaaditaan?
Karvoja ei tarvitse ”kasvattaa” seuraavaa sokerointikertaa varten. Karvat, jotka ovat ihon pinnalla näkyvissä, saadaan yleensä poistettua sokerin avulla. Ihanteellinen pituus karvalle on 2-5 mm.
Säännöllinen poistoväli on yleensä 3-6 viikkoa. Karvan kasvunopeus on yksilöllistä ja alueesta riippuvaista. Kainaloissa karvat kasvavat yleensä esimerkiksi nopeammin kuin säärissä.
5. Voiko raskaana ollessa käydä sokeroinnissa, jos ei ole ennen käynyt?
Tottakai! Sokerointi on turvallista myös raskauden aikana. Varsinkin loppuraskaudessa ison vatsan kanssa voi olla haastavaa höyläillä karvoja itse turvallisesti ja siististä, joten sokerointi on loistava tapa poistaa karvat.
Huomioitavaa: raskaushormonit voivat vaikuttaa karvan kasvuun. Karvankasvu saattaa lisääntyä raskauden aikana, joten sokeroinneissa voi joutua käymään normaalia useammin.
6. Kuinka paljon sokerointi maksaa? Mistä voin varata ajan?
Hinnaston näet täältä ja ajanvarauksen voit tehdä täältä. Voit myös laittaa viestiä minulle, jos jokin jäi mietityttämään.
7. Teetkö sokerointeja myös miehille?
Kyllä! Myös miehet ovat tervetulleita ja sokerointi sopii yhtä hyvin heille. Esimerkiksi selkäkarvojen sokerointi on suosittu miesten keskuudessa.