Suurin osa meistä hoitaa kotona kasvojen ihoa joka päivä tunnollisesti. On myös niitä, jotka eivät koe ihonhoitoa tärkeänä tai eivät muista tai jaksa sitä tehdä. Oletko koskaan miettinyt, miksi kasvojen ihoa ylipäätään hoidetaan tai tulisi hoitaa?
Usein päällimmäinen syy kasvojen ihonhoidolle on se, että halutaan näyttää hyvältä. Totta on, että kun tapaamme uusia ihmisiä, kiinnitämme ensimmäisenä huomion kasvoihin. Teemme niistä ensivaikutelman ihmisestä. Hyvinvoiva iho viestittää itsevarmuutta ja hyvää oloa. Hyvin hoidettu iho tuntuu paremmalta ja saa kantajansa näyttämään fressimmältä. Huonosti voivaa ja tulehtunutta ihoa halutaan usein peitellä.
Kasvojen iho on alttiina kaikelle: ilmaston vaihteluille, uv-säteilylle, ilmansaasteille, bakteereille jne. Siksi ensimmäiset ikääntymisen merkit, ihon rasvoittuminen, tulehdukset tai esimerkiksi väsymys näkyvät ensimmäisenä meidän kasvoillamme. Kasvojen iho on myös muun vartalon ihoon verrattuna ohuempaa ja siksi alttiimpi ongelmille.
Ihon kotihoito on verrattavissa hampaiden pesuun. Ei riitä, että käy kaksi kertaa vuodessa puhdistamassa hampaat suuhygienistin vastaanotolla, jos kotona ei koskaan harjaa hampaita. On sanomattakin selvää, että ongelmia tulee. Jos ei heti, niin jossain vaiheessa.
Mitä kotihoidossa sitten oikein tulisi ottaa huomioon? Ehkä tärkein seikka on säännöllisyys. Kasvojen kotihoito on tehtävä hampaiden pesun tapaan joka päivä aamuin ja illoin. Ihonhoitotuotteet tulee valita oman ihontyypin mukaisesti. Huomioithan myös sen, että ihotyyppi voi vaihdella esimerkiksi vuodenaikojen mukaan. Kannattaa siis aina kosmetologikäynnin yhteydessä keskustella kosmetologin kanssa ihon sen hetkisestä tilanteesta ja varmistaa, että käytössä olevat kotihoitotuotteet ovat ajantasalla.

1. PUHDISTUS
Kasvot on pestävä aamuin illoin. Pelkkä vesipesu ei riitä, vaan pesua varten on valittava ihotyypin mukainen kasvojen pesuaine. Suosittelen kasvoille iltaisin yleensä aina ns. kaksoispuhdistusta. Eli ensin pestään ”suurimmat” liat ja meikit kasvoilta pois, jonka jälkeen käydään kasvot vielä uudelleen puhdistusaineen kanssa läpi.
Silmämeikin puhdistusaine on hyvä valita erikseen, sillä usein ohuelle silmänympärysiholle ei sovi samat tuotteet kuin muulle kasvojen alueelle. Kylpyhuoneeseen kannattaa varata erillinen kasvojen kuivauspyyhe. Puhdistusliinoja suosittelen ainoastaan tilapäiseen käyttöön.
2. KASVOVESI
Kasvovedellä viimeistellään ihonpuhdistus. Se palauttaa ihon ph-tasapainon vesipesun jälkeen ja antaa iholle virkistyneen, raikkaan ja miellyttävän tunteen. Kasvovesi valitaan niin ikään ihotyypin mukaan. Se voi olla kosteuttava, rauhoittava, puhdistava, huokosia supistava tai rasvaisuutta poistava. Huomioithan, että kasvovesivanulappuun ei kuulu jäädä meikinjälkiä tai likaa. Jos meikkiä ja likaa tule joka kerta lappuun runsaasti, vaikka olet pessyt kasvot kasvojen puhdistusaineelle, voi se kertoa esimerkiksi siitä, että puhdistusaine ei ole tarpeeksi tehokas.
3. SILMÄNYMPÄRYSVOIDE
Silmänympärysiholle tulee valita erillinen voide. Kasvovoiteet voivat ärsyttää ohutta ja herkästi reagoivaa silmänympärysihoa. Turvotusta voi aiheutua, jos voide on liian paksu. Levitä silmänympärystuote aina ennen muita tuotteita, jotta sormissasi ei ole jäämiä muista tuotteista.
4. TÄSMÄTUOTTEET
Täsmätuotteilla tarkoitan seerumeja, paikallisvoiteita jne. Täsmätuotteita suosittelen niille, jotka ovat jo tottuneet hoitamaan kasvojen ihoa kotona säännöllisesti.
5. KOSTEUSVOIDE
Kosteusvoidetta käytetään kosteuttamaan, suojaamaan, pehmittämään ja ravitsemaan ihoa. Ei ole välttämätöntä käyttää erillistä päivä- ja yövoidetta.
6. KUORINTA
Iho tulisi kuoria noin 1-2 kertaa viikossa. Kuorinnan avulla poistetaan kuollutta ihosolukkoa ihon pinnalta ja pidetään iho kuulaana, terveenä ja vastaanottavaisena. Kuorinta auttaa puhdistamaan tukkeutuneita ihohuokosia.
7. NAAMIO
Erilaiset naamiot tukevat muita hoitoja ja ihon kotihoitoa. Naamio valitaan ihotyypin ja ihon tarpeen mukaisesti ja levitetään aina kasvojen pesun jälkeen puhtaalle iholle. Naamio voi olla puhdistava, kosteuttava, elvyttävä, ravitseva tai kiinteyttävä. Jotkut tykkäävät mennä saunaan naamion kanssa. Joidenkin naamioiden vaikutusta voidaan tehostaa lämmöllä, mutta olethan tarkkana, että naamio sopii lämpöön.
8. IHON TEHOHOITO
Ihon kotihoito on tärkein, mutta ammattilaisen tehohoidot parantavat kotihoidon tuloksia ja ihon ongelmatilanteissa ovat välttämättömiä. Iho tarvitsee tehopuhdistusta ja huokosten tyhjennystä säännöllisesti. Siihen suosittelen ehdottomasti HydraFacial ihonpuhdistusta. Ajanvaraukset hoitoon voit tehdä täältä.
Olen itse erittäin tarkka siitä, miten kasvojeni ihoa hoidetaan. Kotihoidossa käytettävien tuotteiden tulee olla medikaalisen tason tuotteita, jotka saavat aikaan tuloksia. Mun ehdottomia lemppari ihonhoitosarjoja tällä hetkellä ovat DMK- ja iS Clinical -ihonhoitosarjojen tuotteet. Molempia tuotesarjoja voit ostaa BeAlive Health Clubilta, jossa myös itse työskentelen kosmetologina. Jos koet, että ihon kotihoitosi on pielessä ja kaipaat apua siihen, varaa aikasi konsultaatioon niin katsotaan juuri sinun ihosi tarpeita vastaavat tuotteet ja hoito-ohjelma kuntoon.
Pääsin muuten aiemmin vastailemaan Iltalehden Tyyli.comin toimittajan kysymyksiin aiheesta. Jutun voit lukea täältä. Muistahan että jokainen iho on yksilöllinen ja uniikki ❤
Yksi vastaus artikkeliiin “Ihon kotihoito – se kaikista tärkein”